Taksinkuljettajan koulutus

Hakeudu Taksi Saimaan kuljettajakoulutukseen ja työllisty taksinkuljettajaksi.

Taksi Saimaa Oy on aidosti paikallinen, vuonna 1973 perustettu paikallisten taksiyrittäjien omistama tilausvälitysyritys, joka välittää taksipalveluja Lappeenrannassa, Imatralla ja muualla Etelä-Karjalassa kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina. Lisäksi koulutamme kuljettajia ajamaan Taksi Saimaan välityksessä olevia takseja. Toimimme EKHVA:n alueella Kelakyytien kokonaisvastuullisena palveluntuottajana.

Taksi Saimaalla ei ole omia autoja, vaan kyydit välitetään välityksessä oleville autoille. Haemme nyt asiakaspalvelun ammattilaisia tekemään arvokasta työtä ihmisten parissa taksinkuljettajan roolissa. Taksinkuljettajana toimivalta edellytetään taksinkuljettajan ajolupaa, jonka hankkimiseen saat meiltä apua ja vinkkejä. Taksi Saimaan kuljettajalta edellytetään Taksi Saimaan laatukuljettajakoulutuksen suorittamista, jonka käymällä saat perehdytyksen käytettäviin laitteisiin, Taksi Saimaan toimintatapoihin, sekä pääset työskentelemään laajan ja monipuolisen asiakasverkostomme parissa. Asiakkaat arvostavat osaavaa ammattilaista.

Taksinkuljettajan työ on pääsääntöisesti vuorotyötä, jota tehdään kaikkina vuorokauden aikoina ja jossa ei ole kahta samanlaista työvuoroa. Taksinkuljettajana sinulla on työntekijän oikeudet ja saat työstäsi kohtuullisen korvauksen ja voit aidosti vaikuttaa omalla tekemiselläsi ansioihisi. Työsuhteesi voi olla kokoaikainen, tai osa-aikainen, määräaikainen, tai toistaiseksi voimassaoleva.

Ota yhteyttä ja työllisty kauttamme asiakaspalvelun ammattilaiseksi.

Lisätietoja:

Juho Turkkila
Toimitusjohtaja
+358 444 850 820
[email protected]

Kiinnostuitko?

Ilmoita kiinnostuksesi taksinkuljettajan koulutukseen alla olevalla lomakkeella niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!